Blogi

Paikallinen sopiminen

Yrityksissä on harrastettu paikallista sopimista jossain muodossa aina, eli mistään uudesta asiastaei ole kyse, vaikka uutisoinnin perusteella muuta voisi kuvitella. Työehtosopimuksissa paikallista sopimista on mahdollistettu jo 80- ja 90- luvulla, jonka jälkeenlähes jokaisella sopimuskierroksella sopimisen piiriin on tullut lisää osa-alueita. Tässäuranuurtajana toimi Metallityöväen Liitto silloisen sopimuskumppanin MetalliteollisuudenKeskusliiton kanssa. Tämä on tunnustettua faktaa laajasti työmarkkinakentässä. Samalla… Jatka lukemista Paikallinen sopiminen

Blogi

Asioista puhuttava oikeilla nimillä

Olen jo pidempään seurannut hyvin hämilläni keskustelua ”työelämäuudistusten” ympärillä. Jos jotain toivon maan hallituksen suunnalta, niin edes rahtusen rehellisyyttä puheissa. Otan esimerkkinä työtaistelut ja niihin kaavaillut sanktiot. Muun muassa työministerimme on julkisuudessakin todennut, että Suomeen haetaan ns. Ruotsin mallia suhteessa työtaisteluihin. Tämä ajatus on suoraan EK:n ja Suomen Yrittäjien pelikirjasta, jonka ne ovat ansiokkaasti hallitukselle… Jatka lukemista Asioista puhuttava oikeilla nimillä

Blogi

Miksi kiistää mitä on

Käynnissä on vähintäänkin mielenkiintoinen julkinen keskustelu siitä, mitä puolueet oikeasti ovat ja miten ne kilvan kiistävät olevansa jotain, mitä eivät ole.Suomessa oikeiston muodostaa Kokoomus, Perussuomalaiset, Liike NYT, RKP ja Kristillisdemokraatit. Näistä eniten oikealla on Perussuomalaiset. Eduskunnan istumajärjestystä muutettiin edellisellä vaalikaudella. Tuolloin Perussuomalaiset siirrettiin salin oikeaan laitaan. Mitään epäselvyyttä ei tässä pitäisi olla. Nyt jostakin syystä… Jatka lukemista Miksi kiistää mitä on

Blogi

Uusien asetusten aika

Aikoinaan työskennellessäni tehtaalla särmääjänä ja tuotteille haettiin asetus, jolla saadaan syntymään paras lopputulos. Maan tuleva hallitus on laittamassa työelämän pelisääntöasetukset koko lailla uuteenuskoon. Tässä mukana ovat vahvasti elinkeinoelämän, työantajajärjestöjen ja Suomen Yrittäjät.Mielestäni myös meidän ay-liikkeessämme tulee tarkastella asetuksiamme uuteen uskoon.Tällä hetkellä näyttää siltä, että meitä ay-liikettä tarvitaan sopimaan työrauha, mutta vastaavastityönantajat erityisesti tulevaisuudessa alle 50… Jatka lukemista Uusien asetusten aika

Blogi

Työmarkkinalaiva menossa kohti myrskyn silmää

Vanha sanonta toteaa, että: ”sitä saa, mitä tilaa”. Tämä pitää todella hyvin paikkansa, kun katselee tulevia työmarkkinanäkymiä. Julkisen sektorin palkankorotukset on sidottu vuosikausiksi vientipuolen korotuksiin. Tämän jälkeen alkoi välittömästi puheet palkkamaltista sekä siitä, että veroratkaisut pitäisi kytkeä mukaan tähän kokonaisuuteen. Samaan aikaan useat eri tahot lietsovat epävarmuutta taantumalla uhkaamisella. Minusta logiikka pettää tässä kohtaa todella… Jatka lukemista Työmarkkinalaiva menossa kohti myrskyn silmää

Blogi

Metsäpolitiikasta

Jos joku teema, niin metsien käyttö tuntuu olevan suorastaan kestoaihe poliittisten toimijoiden agendalla. Hyvä tietenkin, että siitä keskustellaan. Huonoa on sen sijaan, jos se keskittyy mielikuvilla pelaamiseen ja suorastaan faktojen vääristelyyn. On itsestään selvää, että metsiä pitää hoitaa ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Tätä suomalainen metsäpolitiikka onkin ollut jo vuosikausia. Meillä vuosittain metsät… Jatka lukemista Metsäpolitiikasta

Blogi

Sopimusjärjestelmä sekaisin

Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat osoittautuneet juuri niin hankalaksi, kuin on aavistettukin. Totean heti alkuun, että alan palkkaohjelma olisi voinut aivan hyvin syntyä. Sille olisi ollut perusteitakin. Tämä olisi kuitenkin pitänyt toteuttaa alan sopimusten puitteissa ja sisällä. Nyt kuitenkin korotukset sidottiin teollisuuden pohjalukemaan. Ohjelmassa olisi sovittu, että kunta-alan palkkoja korotetaan 5 % ohjelman aikana. Minusta on selvää,… Jatka lukemista Sopimusjärjestelmä sekaisin

Blogi

Rahaa on ja paljon

Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta viime aikoina käydyt työmarkkinaneuvottelut. Aikaisemminniitä on käyty sopimuskausien lähentyessä loppuaan. Nyt uudessa ajassa olemme käytännössä jatkuvastisopimusneuvotteluissa. Tästä ”kiitos” työnantajapuolen strategisen muutoksen. Muutos, jonkaMetsäteollisuus ry teki, tarkoitti satojen uusien työehtosopimusten neuvottelu-urakkaa työmarkkinoille.Teollisuusliittona tietenkin elämme ajassa ja niinpä olemme lähteneet solmimaan laajasti yrityskohtaisiatyöehtosopimuksia mekaanisen metsäteollisuuden yrityksiin. Tällä hetkellä jäsenistämme noin 85 %… Jatka lukemista Rahaa on ja paljon

Blogi

Työmarkkinoilla ennustetun mukaista

Viime aikoina on riittänyt hämmästelijöitä menolle työmarkkinoilla. Minua tilanteet ei hämmästytä, saati yllätä. Maaliskuusta saakka on ollut tiedossa minkälaisia syksy 2021 ja kevät 2022 tulevat olemaan, kun Teknologiateollisuuden ja metsäteollisuuden toimet alkoivat valjeta kokonaisuudessaan. Teollisuusliitto ilmoitti jo keväällä, että tulemme jatkossakin tekemään työehtosopimuksia ovatpa ne muodoltaan yleissitovia, normaalisitovia tai yrityskohtaisia. Eli yllätyksenä kantamme ei ole… Jatka lukemista Työmarkkinoilla ennustetun mukaista

Blogi

Hämmentävä työmarkkinakierros menossa

Varmasti näinä aikoina moni Teollisuusliiton aktiivi ja jäsen pohtii, että missä nyt oikein mennään sopimuskierroksella. Kysymys on vähintäänkin aiheellinen. Työnantajien toiminta herättää minussakin monenlaisia ajatuksia. Tässä yhteydessä on ehkä hyvä hieman yrittää avata, miltä tilanne minusta näyttää juuri nyt. Palataan hieman yli puoli vuotta ajassa taaksepäin. Tuolloin Teknologiateollisuus ry ilmoitti, ettei tee jatkossa työehtosopimuksia, vaan… Jatka lukemista Hämmentävä työmarkkinakierros menossa