Vanha sanonta toteaa, että: ”sitä saa, mitä tilaa”. Tämä pitää todella hyvin paikkansa, kun katselee tulevia työmarkkinanäkymiä. Julkisen sektorin palkankorotukset on sidottu vuosikausiksi vientipuolen korotuksiin. Tämän jälkeen alkoi välittömästi puheet palkkamaltista sekä siitä, että veroratkaisut pitäisi kytkeä mukaan tähän kokonaisuuteen. Samaan aikaan useat eri tahot lietsovat epävarmuutta taantumalla uhkaamisella.

Minusta logiikka pettää tässä kohtaa todella pahasti. Puolueista erityisesti Kokoomus on ”ansiokkaasti” pitänyt yllä veronalennuspuheita. Minusta sen sijaan, että on jatkuvasti huolissaan valtion menoista, olisi syytä olla huolissaan myös siitä, mistä valtio saa tuloja. Erityisesti epävarmoina aikoina tällä olisi merkitystä. Olen vahvasti sitä mieltä, että tässä tilanteessa ei ole veronkevennysten aika, niiden sijaan loput KIKY rääppeet voidaan purkaa, eli siirretyt sosiaalimaksut työntekijöiltä takaisin työnantajille sopii minulle oikein hyvin.

Pidän todella erikoisena nyt käsillä olevaa tilannetta siinäkin mielessä, että mikäli jotain veroratkaisua komikannassa valmisteltaisiin ja neuvoteltaisiin, se vaatisi mandaattia neuvotella. Tätä työnantajapuolella ei todellakaan ole, johtuen heidän omista päätöksistään. Työntekijäpuoli on aina ollut valmis neuvottelemaan ja sopimaan asioista. Sen sijaan, että EK huutaa sivusta, se voisi muuttaa omia sääntöjään niin, että se olisi varteenotettava neuvotteluosapuoli. Toki on todettava, että kyllä EK joustaa säännöistään, mikäli työehtoja heikennetään tai palkkasaajilta tehdään tulosiirtoja työnantajalle, tällöin ei ole säännöt esteenä.

Täytyy todeta, että on se kumma sillä aina siis aina, kun teollisuus käy neuvottelupöytään niin, ilmassa on vain synkkiä ja vielä synkempiä pilviä. Neuvotteluiden jälkeen aurinko nousee kuitenkin jälleen idästä ilman pilviä ja tällä en viittaa geopoliittisiin pilviin.