Kemin investointi vie Suomea eteenpäin
Saimme 11.2.2021 kuulla yhdestä teollisen historiamme suurimmasta investointipäätöksestä eli Metsä Fibren 1,6 mrd:n arvoisen biotehtaan rakentamisesta Kemiin. Tämä uutinen on valtavan suuri merkitykseltään paitsi Pohjois-Suomelle, koko maallemme. Pelkästään työllisyysvaikutukset ovat valtavat paitsi rakentamisvaiheessa, myös tehtaan toimiessa. Tehdas tulee työllistämään suorassa arvoketjussa jopa n. 2 500 henkilöä. Biotuotetehdas tulee valmistamaan kokonaan ilman fossiilisia polttoaineita sellun lisäksi myös paljon muita erilaisia biotuotteita. Lisäksi on huomioitava, että se tulee tuottamaan biopohjaista sähköenergiaa selkeästi enemmän verrattuna perinteiseen sellutehtaaseen.
Hankkeella on valtava merkitys esimerkiksi kiertotalouden näkökulmasta ja tehdas tulee käyttämään muun muassa kuitupuun lisäksi sahateollisuuden sivutuotteita prosessissaan. Lisäksi hanke osaltaan mahdollistaa metsien kestävään kehitykseen perustuvan talouskäytön.
Olen erittäin pettynyt siitä, että välittömästi investointipäätöksen jälkeen alkoi ankeuttaminen ja hankkeen vähättely tiettyjen tahojen suunnalta.
Esimerkiksi Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula totesi hankkeen tarkoittavan bulkin tekemisen lisääntymistä ja Suomen siirtyvän investoinnin myötä kehitysmaatalouteen. Tämän kaltainen teksti on kansanedustajalta vähintäänkin erikoista. Kontula myös väittää, että tehdas hidastaa puun korkeamman asteen jalostuskäyttöä. Tällainen ajattelu on kummallista ja osoittaa paitsi asenteellisuutta teollisuutta vastaan, myös heikkoa perehtymistä siihen, minkälaisesta kokonaisuudesta biotuotetehtaassa on kyse.
Suomi tarvitsee menestyäkseen Kemin investointien kaltaisia päätöksiä, jotka osaltaan todistavat, että täällä kannattaa teollista toimintaa harjoittaa nyt ja tulevaisuudessakin.
Turja Lehtonen
Teollisuusliiton 1.varapuheenjohtaja
Teollisuuden Vaikuttajat-ryhmän vetäjä.