Yleinen

Veronumero tulee tarpeeseen

Kaikki keinot käyttöön harmaan talouden kitkemiseksi       

Maamme hallitus antaa eduskunnalle todennäköisesti tammikuun lopulla esityksen veronumerokäytännön laajentamisesta telakoille. Itse käytäntö alkaisi heinäkuussa 2022. Lain tavoite on yksiselitteisesti harmaan talouden torjunta. En kuvittele, että tämä yksistään ratkaisee suureksi paisunutta ongelmaa, mutta osaltaan on auttamassa kyseisen vitsauksen torjunnassa. Rakennusalalla veronumerokäytäntö on jo olemassa ja kokemukset siitä ovat olleet hyviä. Ala on monessa mielessä samanlainen kuin telakka-ala. Uskon, että uudistus tuo tullessaan Suomeen lisää verotuloja sekä vähentää esim. alipalkkausta myös telakka-alalla.

Hieman hämmästelen, että alan etujärjestöt ovat ottaneet kovin kriittisen kannan hallituksen esitykseen. Lähtökotaisesti hallituksen esitys parantaa alan rehellisten toimijoiden toimintaedellytyksiä ja sitä kautta tervehdyttää kilpailua. Erityisesti harmaa talous on ongelma työntekijätehtävissä toimivissa verkostoyrityksissä. Tämä on helppo todeta vaikkapa silmäilemällä AVIn huomautusten määrää ja kohteita. Juuri tälle sektorille tarvitaan entistä enemmän valvontaa ja siihen kunnollisia työkaluja. Samoin viranomaisten yhteistyön saumattomuuteen tulee kiinnittää entistä enemmän huomioita.

On selvää, että yhteiskuntamme tarvitsee entistä järeämpiä otteita epäreilun ja kilpailua vääristävän toiminnan kitkemisessä. Tämän luulisi olevan sekä työnantajien että työntekijöiden yhteinen etu.  Veronumeroa on tuettu laajasti myös Teollisuusliiton toimesta, veronumeron selvittäminen on liittojen TES työryhmän kirjaus. Istuvan hallituksen toimet epärehellisen yritystoiminnan kitkemiseksi saavat allekirjoittaneen täyden tuen.

Turja Lehtonen    

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s