Yrityksissä on harrastettu paikallista sopimista jossain muodossa aina, eli mistään uudesta asiasta
ei ole kyse, vaikka uutisoinnin perusteella muuta voisi kuvitella.

Työehtosopimuksissa paikallista sopimista on mahdollistettu jo 80- ja 90- luvulla, jonka jälkeen
lähes jokaisella sopimuskierroksella sopimisen piiriin on tullut lisää osa-alueita. Tässä
uranuurtajana toimi Metallityöväen Liitto silloisen sopimuskumppanin Metalliteollisuuden
Keskusliiton kanssa. Tämä on tunnustettua faktaa laajasti työmarkkinakentässä.

Samalla kun paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on laajennettu, on sopijaosapuolten tasapainoa
lisätty laajentamalla työntekijöitä paikallisessa sopimisessa edustavan luottamusmiehen
toimintamahdollisuuksia mm. tiedonsaantia, ajankäyttöä ja koulutusoikeuksia lisäämällä.

Sopimisen avaamisen lähtökohtana oli, että sopimukset tekee työpaikan luottamusmies, onhan
luottamusmies liiton edustaja työpaikalla ja liitto vastaavasti työehtosopimusten tekijä. Tämä malli
on toiminut pitkään isommitta ongelmitta yrityksissä, joissa molemmilla osapuolilla on ollut
osaamista, luottamusta ja rohkeutta tehdä sopimuksia laki, saati työehtosopimus ei siinä ole
esteenä ollut, vaikka julkisuudessa eräät tahot toisin väittävät.

Mikä sitten muuttuu, mikäli maan hallituksen esitys paikallisen sopimisen laki muutokset menevät
läpi? Suurin muutos on niin sanotun luottamusmieslukon poistuminen, jonka jälkeen hieman
kärjistäen paikallisia sopimuksia voi tehdä kuka tahansa. Siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa,
vallitsee laaja erimielisyys eri osapuolten välillä. Suomen Yrittäjät edustavat toista ääripäätä ja
varmasti me ay-liikkeessä laajasti toista ääripäätä.

Suomen Yrittäjät lähtevät liikkeelle väitteissään siitä, että mikään ei muutu ja yleissitovuus pitää
siitä huolen. Samalla toki ajavat kovasti yleissitovuuden poistamista. Yleissitovuus on TES –
osapuolten varassa. Tuoreessa muistissa on ajankohta, jolloin Metsäteollisuus ry luopui
työehtosopimustoiminnasta ja osoitti näin, että yksi kokous riitti siihen, että yleissitovuus poistui
mekaanisesta metsäteollisuudesta. Vastaavasti Teknologiateollisuus teki saman kaltaisen
päätöksen, eli lopetti työehtosopimustoiminnan. Heidän eduksensa voidaan todeta, että heillä TES toimintaa hoitaa varta vasten perustettu yhden henkilön yhdistys, Teknologiateollisuuden
Työnantajat. Tällä pelastettiin hetkeksi yleissitovuus, joka tosiasiassa roikkuu muutamien yritysten
varassa. Mikäli ne eroavat yhdistyksestä, katoaa yleissitovuus koko teknologiateollisuudesta.

Työehtosopimuksen yleissitovuus on sen varassa, miten suuri osa alan työntekijöistä työskentelee
työehtosopimuksen solmineen työnantajaliiton jäsenyritysten palkkalistoilla. Jos merkittävä osa
alan työnantajayrityksistä ei kuulu sopimuksen solmineeseen työnantajaliittoon, työehtosopimus
sitoo ainoastaan jäsenyrityksiä – ei muita alalla toimivia yrityksiä.

Työlainsäädännössä on nykyisellään mahdollistettu laajasti mahdollisuus poiketa muutoin
pakottavista lainsäännöksistä valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. Orpon-Purran hallitus haluaa
antaa samat mahdollisuudet lainsäädännöstä poikkeamiseen yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla.

Tämä voi hyvinkin johtaa siihen, että yritykset kyseenalaistavat työnantajayhdistyksiin liittymisen
mielekkyyden ja alkavat tavoitella yrityskohtaisen TES:n solmimista. Tällöin on mahdollista, että
yrityksiä jättäytyy myös kokonaan työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolelle.

Eli, kun SY kertoo, ettei mikään muutu on, se mielestäni hurskastelua johtuen mainituista seikoista
ja siitä, että meillä on jo nyt kymmeniätuhansia ihmisiä, koko työehtosopimusjärjestelmän
ulkopuolella saatikka sopimuksia, joilla ei yleissitovuutta.

Otan esimerkin, Intialaisen yrityksen viisi työntekijää tulee Suomeen tekemään alihankintaa,
vaikkapa Pohjois- Suomeen. Tulevan lain mukaan he valitsevat keskuudestaan henkilön, joka heitä
edustaa. Kyseinen henkilö saa tuolla hetkellä täydet oikeuden tehdä paikallisen sopimuksen
näiden puolesta kaikissa asioissa, joissa työehtosopimus sen mahdollistaa. Teknon nykyinen
sopimus mahdollistaa sopimisen mm. työajantasaamisesta, sunnuntaityökorotukset,
palkankorotukset, työaika, tasoittumisjaksot, paikallisesti sovitun palkkausjärjestelmän käyttöön
ottamisen ja työkomennusten kustannukset.

Työnantaja tuo paikallisen sopimuksen nokan eteen, jossa kerrotaan ylitöitä ei makseta,
sunnuntaikorotuksia ei makseta, työajanlyhennyskorvauksista luovutaan, palkankorotuksia ei
tehdä jne. Tätä listaa voi jatkaa lähes loputtomiin. Sopimus tehdään heidän kotimaassansa ennen
lähtöä. Käytännössä heillä ei tietoa mikä on oikein tai mitä heille kuuluu, vaan vetävät nimensä
alle.

Esimerkkini on toki mahdollista tehdä tälläkin hetkellä mutta pääsemme siihen kiinni koska moista
paikallista sopimusta ei lain mukaan voinut tehdä, mikäli hallituksen ehdotus menee läpi, tulee
kaikesta tästä laillista, tätä me emme ay-liikkeenä hyväksyä.

Jatkossakin sopiminen olisi mahdollista ainoastaan työehtosopimuksen reunaehdoin. Kokonaan
toinen kysymys on se, että viranomaisten resurssit valvoa näiden paikallisten sopimusten
laillisuutta ovat täysin riittämättömät. Jo nykyisellään järjestäytymättömillä työpaikoilla tehdään
paikallisia sopimuksia työehdoista, jotka ovat lainvastaisia, eivätkä viranomaisten resurssit riitä
valvomaan näitäkään.

Julkisessa keskustelussa on tuotu esille TSL 2 luku 10§, joka takaa kohtuullisen palkan. Sama pykälä
mahdollistaa keskinäisen sopimisen erityisesti kentässä, jossa ei työehtosopimusta ole, eli alarajaa
ei ole olemassa. Vetoaminen tähän lakiin ja sen estävän, vaikka kolmen euron tuntipalkat on
puppua.

Suomen laissa ei ole määritelty euromääräistä vähimmäispalkkaa. Laissa todetaan vain, että työstä
on maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka. Jos yrityksessä ei ole solmittu
työehtosopimusta tai se ei ole velvollinen noudattamaan työehtosopimusta yleissitovuuden
nojalla, kohtuullisen ja tavanomaisen palkan määrittelevät työnantaja ja työntekijä
työsopimuksessaan. Se, onko kolme euroa marjanpoimijalle tavanomainen ja kohtuullinen palkka,
voidaan tietysti viedä tuomioistuimen arvioitavaksi. Käytännön mahdollisuudet lähteä kalliiseen ja
aikaa vievään prosessiin ovat kädestä suuhun elävälle kausityöntekijälle kuitenkin vähäiset.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että hallituksen esitys paikallisesta sopimisesta on verrattavissa
ministeri Bernerin taksi uudistukseen eli suurelta osaltaan susi jo syntyessään. Erityisen
vahingollista tämä on työvoimalle, jotka tulevat maamme rajojen ulkopuolelta. Tämä aiheuttaa
kotimaisille yrityksille hankaluuksia pärjätä tarjouskilpailuissa. Tähän kun vielä lisää, että harmaan
talouden torjumiseen käytettäviä rahoja vähennetään, eli olematon valvonta tyrehtyy entisestään.

Itselleni ei mahdu tajuntaan, että Suomessa ja tämän hallituksen toimesta halutaan ankeuttaa
kotimaisten yritysten mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa. Vastaavasti harmaa talous on
hallitukselle ok ja ulkomaalaisille yrityksille parannetaan mahdollisuuksia toimia myös
moraalittomin keinoin. Tämä ei ole kovin isänmaalista.

Olenko sitten sitä mieltä ettei muutoksia nykyisin lakeihin tarvita? En ole, muutoksille on tarvetta ja niitä tulee tehdä aidossa yhteistyössä osapuolten kanssa, eikä ainoastaan idelogisten lähtökohtien kautta. Ay-liikkeellä ei ole eikä ole koskaan ollut veetto-oikeutta maan hallituksen toimiin, eikä sitä ole edes tavoiteltu. Mitä haluamme on aidot neuvottelut asioista joilla merkittäviä vaikutuksia työmarkkinoihin suomessa. Niin pitkään kuin muistan on EK ja poliittinen oikeisto hokenut, poliitikkojen ei tule ekaantua asioihin jotka kuuluu työmarkkinaosapuolille, jostain syystä ääni kellossa on muuttunut.